Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Majoitus

Hotellitarjontaa riittää New Yorkissa ja laatu on hyvinkin vaihtelevaa. Hinnat ovat suhteellisen kalliita, joten majoitusta etsiessä pitää oppia erottamaan, mikä on "halpa" New Yorkin mittakaavassa. Alle 100 euron huonetta on vaikea löytää, jos ei ole valmis tinkimään tasosta.

Hotellia varattaessa kannattaa tarkistaa kaksi asiaa: muiden matkailijoiden arvostelut (esimerkiksi Googlesta, yelp.com:ista tai TripAdvisor.com:ista. Jos kaikki sanovat, että paikka on täysi läävä, se suurella todennäköisyydellä on sitä. Toinen tarkistuksen arvoinen asia on bedbugregistry.com, jonka avulla voi etsiä tietoa harkitsemansa hotellin mahdollisista ötökkäongelmista. New Yorkissa riesana ovat torakat ja luteet ja viiden tähden hotellikaan ei välttämättä takaa sitä, että kutsumattomia vieraita ei olisi lainkaan. Elukoitahan ei kukaan halua tuliaisiksi Suomeen tuoda, joten jos hotellissa herää pienikään epäilys siitä, että huoneessa majoittuu muitakin kuin sinä ja mahdolliset matkakumppanisi, ota yhteys respaan ja tee asiasta ilmoitus. Netistä löytyy paljon ohjeita siihen, miten matkatavaroiden kanssa tulisi kotiin tultaessa toimia, jotta estettäisiin mahdollisten ötökkätuliaisten leviäminen omaan huusholliin.

Kaiken tämän ötökkäpelottelun jälkeen mennään itse asiaan. Itselläni on vain muutamasta hotellista kokemuksia, joten muita en tietenkään uskalla henkilökohtaisesti suositella. Näihin paikkoihin olen ollut itse tyytyväinen:


Herald Square Hotel

Herald Square sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä 34. katua, jossa sijaitsee mm. Macy's ja Madison Square Garden. Huoneissa on oma kylpyhuone, mutta matkatavaroiden kanssa huone voi käydä ahtaaksi. Käytävät ovat hieman kolkot, mutta sijainti korvaa paljon. Käytössä ilmainen Internet-yhteys ja aulassa kahviautomaatti. Budjettihotelliksi saanut hyviä arvosteluita. www.heraldsquarehotel.com


Seafarers' & International House. 

Tämä ei oikeastaan ole hotelli, eikä edes hostelli, vaan eräänlainen merimieskirkko-tyyppinen guest house. Itse olen lähinnä törmännyt nuoriin ja seniori-ikäisiin matkaajiin, en niinkään merimiehiin. Huone, jossa ei ole omaa WC:tä tai suihkua irtoaa alle $90, mutta myös kylpyhuoneellisia huoneita on tarjolla hieman yli satasella. Sijainti on Union Squaren kyljessä, joka on henkilökohtaisesti lempialueitani, joten siksi olen mielelläni siellä myös majoittunut. Huoneiden taso ei ole mitenkään järisyttävä, hissi on hidas ja huoneissa ei ole tallelokeroita, mutta henkilökunta on aina ollut ystävällistä ja avuliasta. Elektronista varausjärjestelmää ei heillä vielä ole käytössä, joten kyselyt ja varaukset tehdään puhelimitse.
www.sihnyc.org


Pod Hotel

Upper East Sidella sijaitsevaan hotelliin eksyin kerran pienen säätämisen jälkeen, kun yöpymispaikkaa ei koko matkan ajaksi löytynyt (järkevällä hinnalla) ja jouduin vaihtamaan hotellia kesken kaiken. Pod Hotel oli kuitenkin kokemuksena positiivinen, joskin on mielestäni nykyään paljon kalliimpi kuin muutama vuosi sitten. Huone oli todella pieni ja suurta matkalaukkua oli vaikea saada leväytettyä auki. Koko hotelli oli kuitenkin vieraillessani hiljattain remontoitu ja käytävillä olevat WC- ja suihkutilat todella siistit.
www.thepodhotel.com


Airbnb

Airbnb.com on uusin tuttavuus, jonka kautta on ollut helppo löytää tasokasta majoitusta. Idea sivustossa on se, että paikalliset laittavat ilmoituksia omista kämpistään, jossa majoittavat matkailijoita. Periaate vähän sama kuin sohvasurffauksessa, mutta airbnb:n kautta löytyy privaattihuoneita, eikä pelkästään sohvapaikkoja. Useimmiten majoittujan käytössä on myös kylpyhuoneen lisäksi keittiö, jossa voi valmistaa vaikka aamupalan huomattavasti halvemmalla kuin syömällä sen dinerissa tai ravintolassa. Airbnb:n kautta voi ainakin sinkkumatkailijat ja pariskunnat katsella vaihtoehtoista majoitusta, mutta löytyy sivustolta paikkoja, joissa majoitetaan myös perheitä. Samalla saa mahdollisuuden tutustua paikallisiin ihmisiin ja kysellä heiltä vinkkejä.

Homman turvallisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta itse olen etsinyt majoittajia, joille muut ovat jättäneet positiivisia arvioita ja joilla on korkeatasoisia kuvia tarjoamastaan majoituksesta. Maalaisjärjellä pärjännee varsin hyvin. Majoituksen tarjoaja saa maksun vasta 24 tuntia saapumisen jälkeen eli jos paikka ei vastaa siitä annettua kuvausta, pikainen yhteys airbnb:hen ja homma aletaan selvittää. Tämä kyseinen Guest Refund Policy on voimassa, jos ongelmista ilmoitetaan 24 tunnin sisällä ja keskustellaan myös hostin kanssa. Airbnb:n sivuilla on yksityiskohtaisesti tehty ohjeita sekä majoittajille että majoitusta etsiville, joten niihin rauhassa tutustuen saa varmasti kuvan siitä, miten homma toimii.

New Yorkissa astui viime vuonna voimaan laki, joka kieltää asuntojen omistajia vuokraamasta niitä eteenpäin alle kuukauden mittaisiksi ajoiksi. Mm. Airbnb antoi lausuntonsa tästä aiheesta ja ilmaisi pettymyksensä lakia kohtaan. Uutisoinnin keskusteluissa kuitenkin tehtiin selväksi se, että pääasiallinen syy laille oli laittomien hotellien rajoittaminen. Käytännössä siis monet asunnonomistajat ovat pääasiallisesti vuokranneet yhtä tai jopa useampaa huonetta/asuntoa lyhytaikaisesta ja pyörittäneet näin hotellia ilman asianmukaisia lupia. Nettikeskusteluissa ja erinäisten päättäjien haastatteluissa on kuitenkin tarkennettu, että laki ei ilmeisesti koske järjestelyä, jossa asunnon omistaja on itse asunnossa paikalla eli toisin sanoen majoittaa lyhytaikaisia kämppäkavereita. Sen sijaan jos etsii nimenomaan vacation rental nimikkeellä olevia tyhjiä, lyhytkestoisia vuokra-asuntoja, voi ikävä yllätys olla vastassa ja majoituspaikka mennä alta, mikäli vuokraaja on järjestelmällisestä kämppiä vuokrannut eteenpäin ja viranomaiset ovat siitä saaneet vihiä. Laki kirjattiin hyvin epämääräiseksi ja laajaksi käsitteiltään, mutta mitään yksittäistä tahoa ei ole määrätty asiaa valvomaan, joten kiinnijäämisriski näillä "hotelliyrittäjillä" on suhteellisen pieni.

Airbnb:ssä kannattaa siis myös pitää silmällä sitä, että jos samalla henkilöllä tuntuu olevan vuokralla useampia huoneita/huoneistoja, voi kyseessä olla ns. laiton hotelli ja silloin on olemassa riski, että majapaikkaa ei olekaan, kun New Yorkiin saavut. Ongelmia ei pitäisi ilmetä, jos jaat asunnon sen omistajan kanssa ja yövyt esimerkiksi hänen vierashuoneessaan. Brooklynia ei suotta kannata vierastaa majoituksen suhteen, sillä airbnb-hosteja on paljon Brooklynin puolella ja sieltä on useimmiten hyvät kulkuyhteydet Manhattanille.

Omat kokemukseni Airbnb:stä ovat hyviä ja siksi uskallan sitä myös muille suositella. New Yorkissa on niin paljon nähtävää ja tehtävää, että kämpässä tuskin tulee nysvättyä kovin paljoa, joten vaikka sen jakaisi omistajan kanssa, siitä tuskin hirveästi on haittaa. Päinvastoin, paikalliselta hostilta voi saada hyviä vinkkejä ja tarvittaessa neuvoja mieltä askarruttavissa kysymyksissä.



Heitän tähän alle vielä hotels.com tarjousbannerin, jota kautta voi myös hotelleja lähteä etsimään. Kiitän ja kumarran, jos teet varauksen nimenomaan tämän sivun linkin kautta. Saan siitä pienen provikan ja voin vaikka heitellä tänne jossain vaiheessa pientä kisavisailua, johon voin provikkarahoilla ostaa ihan oikeita palkintoja :) Sama koskee airbnb-varauksia, jos liikut sivulle tämän blogin kautta.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Little Italy

Little Italy on pieni kaupunginosa, jossa aikoinaan asui suurehko italialaisyhteisö. Sittemmin Little Italysta on muodostunut lähinnä kokoelma italialaisia ravintoloita ja putiikkeja, jotka ovat lähinnä keskittyneet Mulberry Streetille. Chinatown on suurentunut sillä tuloksella, että Little Italy on ajan mittaan pienentynyt huomattavasti. Little Italy on silti vierailemisen arvoinen paikka, erityisesti ehkä ravintolatarjontansa puolesta. Ravintoloita on monia, osa luonnollisesti parempia kuin toiset, joten kannattaa esimerkiksi Google review -kirjoituksia tutkiskella, jos Little Italyyn lähtee ruokailemaan.

View Larger Map

tiistai 15. toukokuuta 2012

Top of the Rock

Top of the Rock on Rockefeller Centerin ylimmissä kerroksissa oleva näköalapaikka. Näköalatasoja on useita ja ylin niistä (70. kerros) on kokonaan ulkoilmassa. Koko näköalatasanteen pääsee kiertämään, eli näköaloja on joka suuntaan. Etenkin Empire State Building ja Central Park ovat kohteita, joista saa otettua helposti kuvia Top of the Rockista. Aikarajoitusta ei ole, joten maisemia voi ihailla ja kuvailla niin kauan kuin haluaa. Top of the Rock on auki 365 päivää vuodessa säällä kuin säällä, mutta parhaat näkymät ovat luonnollisesti aurinkoisina, selkeinä päivinä. Tarkkasilmäinen näkee jopa Vapauden patsaan.


Lippuja voi ostaa joko jonottamalla tai ennakkoon tietylle kellonajalle. Jos liput käy nappaamassa ennakkoon, ei tarvitse jäädä enää uudestaan jonottamaan, vaan hisseille pääsee kävelemään suoraan sillä kellonajalla, jolle lippu on ostettu. Hissimatka itsessään on nopea ja hissin katto on läpinäkyvä, joten matkaa ja nopeutta voi ihmetellä sitä katselemalla. Pääsylippu maksaa aikuiselta $25 ja lapsilta (6-12 v.) $16. Sunrise/Sunset yhdistelmälipulla pääsee Top of the Rockissa vierailemaan kahdesta päivässä (aikuisilta $38, lapsilta $20). Kannattaa pitää silmät auki ja säästää vastaantulevat alennuskupongit, joilla säästää muutaman dollarin. Sisäänkäynti Top of the Rockiin on 50. kadun puolelta 5. ja 6. avenuen välissä.


View Larger Map

torstai 10. toukokuuta 2012

Strand Bookstore

Strand on legendaarinen kirjakauppa Union Squaren lähellä. Strand avattiin vuonna 1927 ja on siitä asti ollut perheyritys. Kauppa on muuttanut alkuperäisestä sijainnistaan ja laajentunut vuosien myötä. Myymälätilaa on tällä hetkellä yli 5000 neliömetriä.

Myynnissä on uusia ja käytettyjä kirjoja ja lisäksi valikoima harvinaisuuksia. Hyllytilaa kerrotaan olevan 18 mailin verran, joten koko tarjonnan läpi käymiseen saa käytettyä hetken jos toisenkin. Kirjojen ystävän kannattaa siis varata reilusti aikaa tähän aarreaittaan tutustumiseen.

Lisää voi ihmetellä kaupan nettisivuilla:http://www.strandbooks.com
View Larger Map

maanantai 7. toukokuuta 2012

Muista pakatessasi

Pieni muistilista niistä asioista, jotka on hyvä muistaa pakatessaan laukkuja New Yorkiin (tai minne tahansa muualle USA:han mennessä)


Adapteri
Yhdysvalloissa on erinäköinen pistoke ja sähköjännite on myös eri kuin Suomessa. Muista siis hankkia adapteri latureille. En ole koskaan testannut, miten suoristusraudat ynnä muut piensähkölaitteet suhtautuvat adapterikäyttöön Jenkeissä, mutta olen kyllä ollut paikalla, kun amerikkalainen laite kytkettiin eurooppalaiseen pistorasiaan adapterille - tuloksena palanut sulake. Joku sähkönero voi tulkita, tarvitseeko tämän tapahtumista pelätä USA:ssa, mutta jos on pidemmän aikaa reissussa eikä kykene elämään tukkalaitteita tai vastaavia, melkein suosittelen ostamaan paikan päältä halvan version käyttöön matkan ajaksi. Hiustenkuivaaja löytynee melkein jokaisesta hotellista.


Valuutta
Yhdysvaltain dollareita voi vaihtaa valmiiksi pankeissa, Forexilla ja vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Helpoin tapa saada lisää käteistä Jenkeissä on nostaa luottokortilla automaatista. Maahantulotarkistuksessa saatetaan myös kysellä varallisuudesta sen verran, että varmistetaan matkustajalla olevan tarpeeksi rahaa matkan ajalle. Jos mukana on $10.000 tai suurempi summa, on se merkittävä tullilomakkeeseen.

Itse pelaan yleensä varman päälle luottokorttien ja rahojen kanssa ja huolehdin siitä, että ne eivät koskaan ole kaikki samassa paikassa edes Suomesta lähdettäessa. Itselläni on tapana tehdä mukaan myös valelompakko, jonka voi tarvittaessa luovuttaa rosvolle ja pitää oikea lompakko ketjulla kiinni laukun sisätaskussa. 


Kielletyt tuotteet
Yhdysvaltoihin ei saa matkatavaroiden joukossa tuoda lihaa, hedelmiä, vihanneksia tai kasveja. Jos koneeseen ottaa evääksi jonkun hedelmän, kannattaa huolehtia, että se tulee varmasti syödyksi matkan aikana. Lihatuotteet ovat myös kiellettyjä kaikissa muodoissaan (myös purkitettuna). Kiinnijäämisen mahdollisuutta en osaa arvioida, mutta hedelmien tai vihanneksien tuonnista saa ensikertalainen muistaakseni $300 arvoisen sakon, jos siitä narahtaa.

Muuten matkatavaroiden kanssa noudatetaan lentoyhtiön yleisiä ohjeita.


Matkustusasiakirjat
Passin tulee olla täysin ehjä. Pienikin repeämä kannessa tai sivussa voi johtaa maahan pääsyn eväämiseen. Tarkista siis, ettei passi ole kokenut kovia aiemmissa reissuissa. Suomen kohdalla ei tietääkseni ole vaatimuksia siitä, kauanko passin on oltava voimassa matkan jälkeen. 26.10.2006 jälkeen myönnetyt passit tulee olla koneellisesti luettavia biopasseja. Lapsi ei voi matkustaa vanhemman passilla, eli jokaisella matkaseurueen jäsenellä tulee olla oma passi.

ESTA-matkustuslupa suositellaan anottavaksi viimeistään 72 tuntia ennen lentoa. Jokainen matkustaja tarvitsee omansa iästä riippumatta. ESTAsta lisää toisessa postauksessa.

Useat lentoyhtiöt, esimerkiksi Finnair, vaatii matkustajilta ennakkoon tiedot ensimmäisestä majoituspaikasta (APIS-tiedot, Advanced Passenger Information System). Ne voi täyttää netissä.

Yhdysvaltoihin ei tarvitse turistina matkustaessa hakea viisumia, kun matka kestää korkeintaan 90 päivää. Muussa tapauksessa kannattaa viisumiasiat hoitaa kuntoon ajoissa. Prosessi saattaa viedä aikaa, etenkin jos lähetystö vaatii lisäselvityksiä. Parempi siis tehdä viisumihakemus ja varata haastattelu hyvissä ajoin, ettei mene jännittämiseksi, ehtiikö ennen lähtöä.

Lentotiedot ja hotellin varausvahvistus kannattaa pitää helposti saatavilla, jos niitä kysellään passintarkastuksen yhteydessä.


Lääkkeet
Lääkkeet kannattaa kuljettaa alkuperäisissä laatikoissa/purkeissa eikä kerätä mukaan epämääräiseltä näyttävää kokoelmaa lääkeliuskoja. Reseptilääkkeistä olisi hyvä olla kopio reseptista ja ylipäätään valmius kertoa suullisesti, mitä varten kyseinen lääke on. Luonnollisesti lääkkeitä mukaan vain määrä, jonka saatat tarvita. Tavallisia särkylääkkeitä saa helposti paikan päältä (kts. postaus Pharmacy), joten niitä ei välttämättä tarvitse kantaa täältä.


Ajokortti
Suomalainen ajokortti oikeuttaa ajamaan henkilöajoneuvoa suurimmassa osassa Yhdysvaltoja, mutta asia kannattaa varmistaa osavaltiokohtaisesti. Poliisilta voi hakea ennen matkaa Internation Driver's Permit dokumentin, joka itsessään ei ole ajokortti, vaan ainoastaan todistus siitä, että omistat ajokortin. Jos suunnittelet auton vuokrausta, kannattaa myös tutustua paikallisiin liikennesääntöihin. Esimerkiksi useimmissa osavaltioissa liikennevaloissa oikealle saa kääntyä punaisenkin valon palaessa, jos se on turvallista eikä sitä ole erikseen kielletty kyltillä. Auton vuokrauksen ikäraja normaalihinnoilla on 25 vuotta, mutta jo 21-vuotias saa joistain autovuokraamoista vuokrata auton maksamalla lisämaksun (young driver's fee).


Nämä tulivat tässä vaiheessa mieleeni, lisäilen jos muita ideoita tulee!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vaatekoot ja vaatteiden osto

Vaatteita shoppaillessa koot aiheuttavat usein päänvaivaa, kun Yhdysvalloissa on käytössä eri kokomerkinnät kuin täällä Suomessa. Asiaa vaikeuttaa se, ettei ole olemassa myöskään mitään yleisepäteviä kansainvälisiä standardikokoja, joita voi sitten keskenään saumattomasti vertailla eri maiden vaatemittoihin. Keräsin tähän postaukseen muutaman taulukon, jotka ovat suuntaa antavia. Lähinnä kannattaa opetella omaa kokoaa lähimmin vastaava ja muutama koko sen ympäriltä ja lähteä siltä pohjalta metsästämään vaatteita.

Lähdetään liikkeelle kengistä. Miesten ja naisten kengille on eri mittataulokot. Useimmissa kenkäkaupoissa on esillä ainoastaan mallikappale ja kenkiä pyydetään myyjältä sovitettaviksi. Tällöin pyydetään haluttu kenkä siinä koossa, jota haluat kokeilla. Unisex-kengissä (esim tennareissa) on usein merkintä molempien sukupuolien koosta, näin ollen niitä voi pyytää sovitettavaksi kumman tahansa mukaan. Alla olevassa taulukossa on merkitty näkyviin myös puolikoot, mutta kaikki kenkävalmistajat eivät niitä käytä. Myyjä on kaupassa sinua varten, joten pyydä rohkeasti toista kokoa tai toista kenkämallia, jos kokeilemasi kenkä ei miellyttänyt.
NAISTEN KENGÄT
USA Eurooppa
5 35
5.5 35.5
6 36
6.5 37
7 37.5
7.5 38
8 38.5
8.5 39
9 40
9.5 41
10 42
10.5 43
12 44
13 45










MIESTEN KENGÄT
USA Eurooppa
2.5 35
3 35.5
3.5 36
4 36.5
4.5 37
5 37.5
5.5 38
6 38.5
6.5 39
7.5 40
8 41
8.5 42
9 43
9.5 43.5
10 44
11 45
12 46
13 47



Vaateliikkeitä on New York täynnä ja valikoimaa riittää kaiken kokoisille ja mallisille. Naisten pienten vaatekokojen mallistot voivat kantaa nimeä "petite", kun taas isompia XL-mallistoja kutsutaan usein termillä "plus sizes".
Sovituskopeilla on yleensä henkilökuntaa aina paikalla tarkistamassa, montaako vaatekappaletta aiot sovittaa ja ohjaamassa sinua pukukoppiin. Heitä voit myös pyytää hakemaan sovittamastasi vaatteesta toista kokoa. Lähtiessäsi sovituskopista voit jättää vaatteet, joita et halua ostaa, henkilökunnan luokse pöydälle. He lajittelevat ja palauttavat sovitetut vaatteet paikoilleen.


NAISTEN VAATEKOOT
Kirjainkoko USA Eurooppa
XS 2 32
S 4 34
S 6 36
M 8 38
M 10 40
L 12 42
L 14 44
XL 16 46
XL/XXL 18 48
XXL 20 50
XXXL 22 52



MIESTEN PAIDAT
USA Eurooppa
14 36
14.5 37
15 38
15.5 39
15.75 40
16 41
16.5 42
17 43
17.5 44








MIESTEN TAKIT, PUSEROT JA PUVUT
USA Eurooppa
30 40
32 42
34 44
36 46
38 48
40 50
42 52
44 54
46 56
48 58
50 60
52 62