Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

maanantai 7. toukokuuta 2012

Muista pakatessasi

Pieni muistilista niistä asioista, jotka on hyvä muistaa pakatessaan laukkuja New Yorkiin (tai minne tahansa muualle USA:han mennessä)


Adapteri
Yhdysvalloissa on erinäköinen pistoke ja sähköjännite on myös eri kuin Suomessa. Muista siis hankkia adapteri latureille. En ole koskaan testannut, miten suoristusraudat ynnä muut piensähkölaitteet suhtautuvat adapterikäyttöön Jenkeissä, mutta olen kyllä ollut paikalla, kun amerikkalainen laite kytkettiin eurooppalaiseen pistorasiaan adapterille - tuloksena palanut sulake. Joku sähkönero voi tulkita, tarvitseeko tämän tapahtumista pelätä USA:ssa, mutta jos on pidemmän aikaa reissussa eikä kykene elämään tukkalaitteita tai vastaavia, melkein suosittelen ostamaan paikan päältä halvan version käyttöön matkan ajaksi. Hiustenkuivaaja löytynee melkein jokaisesta hotellista.


Valuutta
Yhdysvaltain dollareita voi vaihtaa valmiiksi pankeissa, Forexilla ja vielä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Helpoin tapa saada lisää käteistä Jenkeissä on nostaa luottokortilla automaatista. Maahantulotarkistuksessa saatetaan myös kysellä varallisuudesta sen verran, että varmistetaan matkustajalla olevan tarpeeksi rahaa matkan ajalle. Jos mukana on $10.000 tai suurempi summa, on se merkittävä tullilomakkeeseen.

Itse pelaan yleensä varman päälle luottokorttien ja rahojen kanssa ja huolehdin siitä, että ne eivät koskaan ole kaikki samassa paikassa edes Suomesta lähdettäessa. Itselläni on tapana tehdä mukaan myös valelompakko, jonka voi tarvittaessa luovuttaa rosvolle ja pitää oikea lompakko ketjulla kiinni laukun sisätaskussa. 


Kielletyt tuotteet
Yhdysvaltoihin ei saa matkatavaroiden joukossa tuoda lihaa, hedelmiä, vihanneksia tai kasveja. Jos koneeseen ottaa evääksi jonkun hedelmän, kannattaa huolehtia, että se tulee varmasti syödyksi matkan aikana. Lihatuotteet ovat myös kiellettyjä kaikissa muodoissaan (myös purkitettuna). Kiinnijäämisen mahdollisuutta en osaa arvioida, mutta hedelmien tai vihanneksien tuonnista saa ensikertalainen muistaakseni $300 arvoisen sakon, jos siitä narahtaa.

Muuten matkatavaroiden kanssa noudatetaan lentoyhtiön yleisiä ohjeita.


Matkustusasiakirjat
Passin tulee olla täysin ehjä. Pienikin repeämä kannessa tai sivussa voi johtaa maahan pääsyn eväämiseen. Tarkista siis, ettei passi ole kokenut kovia aiemmissa reissuissa. Suomen kohdalla ei tietääkseni ole vaatimuksia siitä, kauanko passin on oltava voimassa matkan jälkeen. 26.10.2006 jälkeen myönnetyt passit tulee olla koneellisesti luettavia biopasseja. Lapsi ei voi matkustaa vanhemman passilla, eli jokaisella matkaseurueen jäsenellä tulee olla oma passi.

ESTA-matkustuslupa suositellaan anottavaksi viimeistään 72 tuntia ennen lentoa. Jokainen matkustaja tarvitsee omansa iästä riippumatta. ESTAsta lisää toisessa postauksessa.

Useat lentoyhtiöt, esimerkiksi Finnair, vaatii matkustajilta ennakkoon tiedot ensimmäisestä majoituspaikasta (APIS-tiedot, Advanced Passenger Information System). Ne voi täyttää netissä.

Yhdysvaltoihin ei tarvitse turistina matkustaessa hakea viisumia, kun matka kestää korkeintaan 90 päivää. Muussa tapauksessa kannattaa viisumiasiat hoitaa kuntoon ajoissa. Prosessi saattaa viedä aikaa, etenkin jos lähetystö vaatii lisäselvityksiä. Parempi siis tehdä viisumihakemus ja varata haastattelu hyvissä ajoin, ettei mene jännittämiseksi, ehtiikö ennen lähtöä.

Lentotiedot ja hotellin varausvahvistus kannattaa pitää helposti saatavilla, jos niitä kysellään passintarkastuksen yhteydessä.


Lääkkeet
Lääkkeet kannattaa kuljettaa alkuperäisissä laatikoissa/purkeissa eikä kerätä mukaan epämääräiseltä näyttävää kokoelmaa lääkeliuskoja. Reseptilääkkeistä olisi hyvä olla kopio reseptista ja ylipäätään valmius kertoa suullisesti, mitä varten kyseinen lääke on. Luonnollisesti lääkkeitä mukaan vain määrä, jonka saatat tarvita. Tavallisia särkylääkkeitä saa helposti paikan päältä (kts. postaus Pharmacy), joten niitä ei välttämättä tarvitse kantaa täältä.


Ajokortti
Suomalainen ajokortti oikeuttaa ajamaan henkilöajoneuvoa suurimmassa osassa Yhdysvaltoja, mutta asia kannattaa varmistaa osavaltiokohtaisesti. Poliisilta voi hakea ennen matkaa Internation Driver's Permit dokumentin, joka itsessään ei ole ajokortti, vaan ainoastaan todistus siitä, että omistat ajokortin. Jos suunnittelet auton vuokrausta, kannattaa myös tutustua paikallisiin liikennesääntöihin. Esimerkiksi useimmissa osavaltioissa liikennevaloissa oikealle saa kääntyä punaisenkin valon palaessa, jos se on turvallista eikä sitä ole erikseen kielletty kyltillä. Auton vuokrauksen ikäraja normaalihinnoilla on 25 vuotta, mutta jo 21-vuotias saa joistain autovuokraamoista vuokrata auton maksamalla lisämaksun (young driver's fee).


Nämä tulivat tässä vaiheessa mieleeni, lisäilen jos muita ideoita tulee!

2 kommenttia:

  1. Hei! Mahtava tää sun blogi :) Löytyy aina ensimmäisten linkkejen joukosta kun googlailen syksyn new york matkaa varten tietoa!
    Oisi kauheen kiva jos osaisit vastata pariin kysymykseen: Jos ottaa sen airtrainin JFK:ltä ja sitten vaihtaa metroon joka menee midtowniin (hotelli times squaren kulmilla), niin onko se airtrain pysäkki ja se metro mihin vaihetaan samaa "stationia"; et tuleeko ne metrot ja se airtrain ihan samoille laitureille johonkin vai pitääkö sinne metro platformille erikseen löytää? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet tiesi tänne löytänyt!

      AirTrain ja metro eivät tule samalle asemalle, vaan AirTrain päätepysäkiltä on kulkuyhteys metrolle. Midtowniin mennessä kannattaa hypätä Jamaica Stationille menevään AirTrainiin. Päätepysäkiltä kulku metrolle on merkitty selkeästi Subway-kylteillä ja E-juna merkeillä. Siinä ensin kävellään juna-aseman ohi (LIRR), joten ei pidä hämmentyä, vaan jatkaa matkaa subwayn suuntaan (LIRR asemalta alas pääsee hissillä, muistaakseni metroyhteys merkitty myös hissinappuloihin). Vaihtopysäkki kannattaa katsoa valmiiksi, jos E ei vie tarpeeksi lähelle, niin ei sitten tarvitse panikoitua metrossa :)

      Poista