Koko blogin sisältö ja julkaisemattomia vinkkejä nyt myös kätevänä e-kirjana! Tilaa omasi täältä

tiistai 31. tammikuuta 2012

Visitor Center

Ensimmäinen paikka etenkin ensikertalaiselle on Visitor Center, joka löytyy Times Squarelta. Visitor Centeristä löytyy kasapäin karttoja ja esitteitä nähtävyyksistä. Näiden lisäksi mukaan voi poimia paljon alennuskuponkeja - niitä löytyy kokonaisia vihkosia sekä yksittäisiä pieniä pahvilärpäkkeitä.

Visitor Centeristä löytyy myös tiskejä, joista voi lunastaa itselleen valmiiksi lippuja sekä nähtävyyksiin että Broadway-näytöksiin. Omatoimisuus kannattaa mielestäni pidemmän päälle näissä asioissa, kun välikäsien myötä yleensä myös lippujen hinnat nousevat.

Paikka on mielestäni edelleenkin hieman huonosti merkitty, mutta löytyy keskeiseltä paikalta Times Squarelta. Tarkka osoite on 1560 Broadway, joka sijaitsee 46. ja 47. kadun välissä. Merkkinä sisäänkäynnistä on iso i-kirjain. Tarkempi kartta sijainnista alla. Visitor Center on auki päivittäin klo 8-20.


View Larger Map

Iso nälkä, isompi leipä (Carnegie Deli)

Ruoka. Ruoka itsessään on jo yksi New Yorkin nähtävyyksistä. Kaduilla kävellessä näkyy, kuinka kiireinen kaupunki on kyseessä - mukaan otettavaa ruokaa löytyy kaikkialta ja erilaisista ruokakärryistä kantautuvat tuoksut piettävät alleen jopa pakokaasut. Yritän kaivella tänne muistini syövereistä ja otetuista kuvista joitain vinkkejä myös testatuista ruokapaikoista/annoksista. (Testailenpas tässä hieman samalla kuvien ja karttojen upottamista tekstin sekaan)

Yksi nykiläisten peruseineksistä on deli sandwich. Suomalaisittain yksinkertaisesti siis voileipä (joskin amerikkalaiset vähemmän voita tai margariinia leivällään käyttävät). Laadukkaimpia tekeleitä ovat ne, jotka tehdään tuoreena delissä, jossa liha siivutetaan itse ja leipä on takuulla tuore. Muutama paikka ja muutama leipä on noussut jopa kulttimaineeseen ja yksi niistä on Carnegie Delin Hot Pastrami sandwich. Pastrami on naudanpaistista savustamalla ja höyryttämällä valmistettu mehukas leikkele, jota ei tässä leivässä säästellä.



Tämä lahja lihansyöjille on ollut esillä monessa tv-ohjelmassa ja matkaoppaassa. Ehkä osittain täsä johtuen leivälle on osattu laittaa myös tyyrimmän puoleinen hintalappu ($17). Carnegie Delissä on pöytiä ja mahdollista jäädä nauttimaan ateria sisätiloihin, mutta jos sää sallii, itse suosittelen mukaan ottamista ja suuntaamista piknikille Central Parkiin, joka on kävelymatkan päässä. Tällöin säästyy kalliilta juomalta (jonka voi matkalta napata mukaan monestakin paikasta) sekä tipin jättämiseltä. Leivästä riittää hyvinkin kahdelle tai jopa kolmelle välipalaksi. Nautitaan mukana tulevan sinapin kera.


View Larger Map

maanantai 30. tammikuuta 2012

New Yorkiin saapuminen

Aloitetaan alusta: New Yorkiin lentäessä päädytään yleensä yhdelle kolmesta lentokentästä: LaGuardia (LGA), Newark (EWR) tai John F Kennedy (JFK). Itse olen lentänyt aina JFK:lle. Finnairin suoralento on houkutteleva, joskin todennäköisesti kallein vaihtoehto. Vaihdolla saattaa päästä halvemmalla, mutta matka-aika pitenee huomattavasti.

Oli lentokenttä mikä tahansa, Manhattanille kulku onnistuu julkisilla (halpa vaihtoehto) tai taksilla (hieman kalliimpi vaihtoehto). Kaikista yksinkertaisin yhteys on JFK:ltä, josta pääsee metrolla suoraan Manhattanille. Matka-aika on noin tunnin ja väliä kulkevat A- ja E-train eli sinisen linjan A ja E-metrot. Metroon siirrytään terminaalista AirTrainilla, joka kulkee terminaalien väliä ja vie kahdelle metropysäkille: Jamaica Center (E) ja Howard Beach (A). AirTrain on selkeästi merkitty kyltein jokaisesta terminaalista, joten niitä seuraamalla löytää varmasti perille. AirTrainista metroon siirtyminen maksaa 5 dollaria. Ennen lippuportteja on useita lippuautomaatteja, joista voi ostaa yhdistetyn AirTrain ja metromatkan. Yhteishinta on tällöin $7.25. Metroasemalta löytyy lasikoppi, josta kannattaa heti pyytää "The Map". Metrokartta. Manhattanilla on kätevintä kulkea julkisilla ja metroverkosto on kattava, joten tuosta kartasta tulee paras ystäväsi. Niitä saa ilmaiseksi kaikilta asemilta, joilta löytyy lipunmyynti tai infopiste. Metrosta lisää myöhemmin, joten jatketaan saapumisaiheella.

JFK:ltä kulkee myös Long Island Rail Road (LIRR) suoraan Penn Stationille. Matka on nopeampi ja hieman metroa kalliimpi, mutta tulee halvemmaksi kuin taksimatka. LIRR aseman ohi kuljetaan Jamaica Center metropysäkille mentäessä, joten sen varmasti huomaa. Asemalla on automaatteja, joista liput ostetaan. Liput voi staa myös junasta, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia. Automaatista hankittuna lippu maksaa n. $6-9 riippuen kellonajasta.

Taksi on todennäköisesti kaikkein vaivattomin tapa matkustaa, etenkin matkatavaroiden kanssa. Niitä löytyy terminaalien edestä. Busseilla en ole koskaan lentokentälle kulkenut, joten en sen enempää osaa niistä sanoa. Vertailuna matkustusvaihtoehtojen kokonaishinnat:

Taksi: $45 könttämaksu + tie/siltatullit, joista kuljettajan tulisi kertoa etukäteen. Yleensä parin dollarin arvoisia ja riippuu siitä, mitä kautta Manhattanille ajetaan. Mittarin ei kuitenkaan tulisi juosta, vaan $45 on ennalta määritelty maksu. Maksuun tulee lisäksi vielä tippi, joka on 10-20% prosenttia. Lyhyellä matematiikalla laskettuna loppusummaksi tulee siis jotain 50-60 dollarin välillä.

LIRR: AirTrain $5 + LIRR-lippu automaatista $6-9. Eli halvimillaan $11, kalleimmillaan $14.

Subway: AirTrain $5 + Single ride fare $2.25 = $7.25

(Hinnat perustuvat tammikuun 2012 tietoihin, joten jos luet tätä blogia tuhannen vuoden päästä, kannattaa ehkä tarkistaa lippujen hinnat vielä erikseen). 

Newarkin lentokenttä sijaitsee New Jerseyn puolella, mutta sieltä pääsee Manhattanille junalla. Penn Stationille kulkee sekä Amtrak että NJ Transit junat. Myös Newarkilla on samantyyppinen AirTrain kuin JFK:llä ja siitä siirtyminen junaan kustantaa $5.50. NJ Transitin junalla pääsee n. $12 dollarin lipulla, Amtrak saattaa maksaa yli tuplasti tuon verran, joten kannattaa olla tarkkana, minkä yhtiön junaan nousee. Takseissa ei ole samanlaista ennalta määrättyä hintaan kuin JFK:ltä, joten riippuen määränpäästä ja liikenteen määrästä, taksimatka Newarkilta voi nousta jopa $80 luokkaan.

LaGuardiaan en ole koskaan tutustunut, sinne ei taideta kansainvälisiä lentoja edes lentää.

Tästä tuli nyt aika asiapitoinen ensimmäinen varsinainen postaus, mutta tulipahan selostettua perinpohjin tämä saapumishomma. Olen itse suosinut julkisilla kulkemista ja JFK:ltä useimmat matkat olen taittanut metrolla. Älä anna asemalla viihtyvien rottien, kuumuuden ja pahan hajun pelästyttää, siitä voi matka jatkua vain parempaan suuntaan ;)

Miksi tällainen blogi?

New York on ollut eräänlainen intohimo ja pakkomielle jo monen vuoden ajan. Ensimmäinen matka oli unelmien täyttymys ja kesti kolme kuukautta. Sen jälkeen on tullut palattua kerran vuodessa muutaman viikon lomamatkoille. Manhattania on kuljettu ristiin rastiin ja paikallisia tapoja on tullut opittua - osa ystävien avustuksella, osa kantapään kautta.

En ole vielä kertaakaan kaupunkiin kyllästynyt. En hetkeksikään. Enkä usko, että niin käy myöskään tulevaisuudessa. Tämän blogin tarkoitus on jakaa kokemuksia ja vinkkejä New Yorkin annista. Keskityn lähinnä Manhattaniin, sillä se taitaa olla se paikka, josta useimmat New Yorkin valloituksen aloittavat. Voi olla, että jossain vaiheessa kirjoittelen tekstiä myös maan sisällä matkailusta - Las Vegas on toinen kaupunki, joka on tutuksi tullut.

Kommentteja, toiveita ja kysymyksiä saa jättää ja niihin parhaani mukaan vastailen.